Moikka, ja hyvää halloweenia!

Ensin tossa pientä säätöö blogin kansikuvan ja tekstin päivittämisen kanssa (...), mutta nyt sekin on hoidossa ja pääsen vihdoinkin hommiin. ;) Kiva päästä pitkästä aikaa kirjottelemaan teille. Viime aikoina on ollut niin paljon kaikenlaista, etten ole pystynyt ottamaan kirjottamiselle aikaa. Nyt kuitenkin täällä ollaan ja paljon asiaa olis kerrottavana.

Ensiksikin tällänen vähän harmillisempi juttu, että kuukauden suosikit-postausta en hyvin todennäköisesti pysty tälläkertaa tekemään. Syyt on yksinkertaisuudessaan ne, että mä en oo hirveesti mitään uutta testaillut tässä lokakuun aikana, ja ei oo aikaa tehdä sitä enää silleen järkevästi, ettei se näyttäs jo marraskuun suosikeilta. Sitten on vielä sellanenkin harmillinen juttu, että iltaisin on jo niin pimeää, ettei viikolla koulun jälkeen saa oikein kuvattua mitään...

Seuraava uutinen on, että meille on muuttanut uusi pieni eläin. Sellanen pieni, läski ja utelias pikku hamsteri, nimeltään Pate. Se on oikeestaan virallisesti mun pikkusiskon, mutta kyllä sitä on välillä ihan mukava käydä kattelemassa... Jos se sattuu olemaan hereillä. Siitähän noi hamsterit on tylsiä, että ne nukkuu suurimman osan päivästä. ;D

20151021_215927-01%5B1%5D.jpg

 Seuraava juttu olis postaus aiheet. Melkein aina kun rupeen miettii, et pitäis kirjoittaa blogii, niin mun päässä lyö vaan ihan tyhjää siinä kohtaa, kun pitäs tietää aihe mistä kirjoittaa. Siispä mä käännyn nyt teidän lukijoiden puoleen. Musta olis ihan super kiva kuulla millasia postauksia tykkäätte lukea, olisko teillä mulle jotain vinkkejä tai kertokaa joku aihe, mistä haluisitte kuulla mun mielipiteitä ja kertomuksia. Kysyn tätä teiltä myös senkin takia, että ilman teitä tätä mun blogia ei edes olisi ja olis kiva, jos voisin kirjottaa juttuja, joiden tiedän ihan oikeesti kiinnostavan teitä. Ja sehän onnistuu siten, että laitatte mulle ideoita vaikka askiin @petramajoinen tai @Pehla_p (en julkaise). Ja sitten tottakai tän blogin ja instagramin kommenttiboksit on vapaasti käytettävissä. :)

nb5pFGjBOJ%5B1%5D.jpg

Tää kuva (by. WeHeartIt) sen takii, että mulla on teille aika tärkeetä joulukuuhun liittyvää kerrottavaa. Huomennahan on siis eka päivä marraskuuta, mikä tarkottaa sitä, että on enää kuukausi joulukuuhun (niinkun kaikkin tietää) ja tällänen jouluhöperö niinkun minä on jo alottanu joulujuttujen miettimisen jo hyvissä ajoin. (Jopa ekat joulutortut on mummilassa syöty!) Joka tapauksessa, aloin yks päivä miettii, miten saisin tänne blogiinkin jonkunlaista joulufiilistä viriteltyä ja päädyin sellaseen tulokseen, että olis ihan mahtavaa pitää täällä blogissä joulukalenteria! Eli hommahan menee niin, että joka päivä joulukuun ajan mä yritän tehdä tänne jonkinlaisen pienemmän tai isomman postauksen riippuen ajasta joka mulla on mahdollisuus käyttää sen tekoon. Pienimmät ja samalla vähimmän aikaa vaativat "luukut" olis sellasia, joissa mä kerron jonkun faktan itsestäni tai vastaan johonkin kysymykseen, mitä haluisitte multa kysyä. Isommissa ja enemmän aikaa vaativissa postauksissa, ajattelin kertoa jonkun hyvän jouluisen reseptin, askartelun tai jonkinlaisen enemmän itse jouluun liittyvän jutun. Lisäksi tietenkin tulee sellaisia ihan tavallisiakin postauksia, mutta pääpaino tässä on joulun aikaan liittyvillä jutuilla. Toki tää vaatii vielä hiukan suunnittelua, mutta mä oon ainakin jo aika innoissani! :D Miltäs tällänen joulukalenteri systeemi teistä kuulostais?

Nyt kaikki tärkeimmät taitaa olla kerrottu ja päästään vähän kattelemaan, että mitä oon tänään puuhaillut.

20151031_112703-01%5B1%5D.jpg20151031_112627-01%5B1%5D.jpg20151031_124436%280%29-01%5B1%5D.jpg20151031_124448-01%5B1%5D.jpg20151031_124134-01%5B1%5D.jpg

(pakollinen #ootd selffie, koska asukuvia ei missään keretty ottamaan. Tänään vähän rennompi lookki...)

20151031_131734-01%5B1%5D.jpg

 Tällästä siis tänään ihan perheen voimin oltiin puuhailemassa. Ensin käytiin vähän kokeilemassa onko keilaustaidot ihan ruostuneet ja täytyy sanoa, että aika tasaista oli, vaikka messissä oli ensimmäisiä kertojaan vähän pienempiäkin keilaajia. <3

Sitten käytiin pikaisesti vaan mäkissä syömässä ja täytyy sanoo et jos on pakko valita kaikista pikaruokaloista, niin tää on kyllä hyvä kakkonen subin jälkeen. Todella siisti moneen muuhun paikkaan verrattuna ja ihan ok ruuat. Me ei siis tdellakaan usein käydä syömässä kaupungissa, mutta mukavaa irtiottoa arjesta päästä välillä muualle syömään eikä aina niin miettiä, että mitä ei pitäsi ja mitä pitäsi syödä. ;)

Syötiin tosiaan aika nopealla tahdilla ja sitten lähdettiin kohti keskustaa elokuvateatteriin. Käytiin siis katsomassa tuo Inside Out - Mielen sopukoissa ja oli se sen verran hyvä, että voin suositella sellasille tyypeille, jotka tykkää lasten komedioista. Ihan hauska ja sellanen vähän erilainen juoni kun lasten leffoissa yleensä. Sellanen miinus ehkä, että kun puhutaan komediasta, niin olisin odottanut vähän enemmän sellasia kohtia jossa voi naurahtaa. Ja trailerista saadun kuvan perusteella odotin vähän enemmän hauskuutta, jota ei loppujen lopuksi ollutkaan niin paljoa, mitä se antoi ymmärtää.

Sittenpä lähdettiinkin pienen maisema-ajelun ja erilaisten reittien kautta takasin kotiin. Loppuilta menee varmaankin vaan tv:n ääressä ja jotakin terveellistä syöden. ;) Huomisesta on tulossa aivan mahtava päivä ja aika aikainen herätys, joten täytyy mennä myöskin ajoissa nukkumaan. Saan toivottavasti sen verran kuvia räpsittyä, että voin jossain vaiheessa tehdä jonkinlaista postausta, mutta sen verran voin paljastaa, että siihen liittyy meikkeijä, hyvä aamupala ja kauan "tauolla" ollut rakas harrastus.

Hyvää lauantai iltaa kaikille!

<3: Petra