xI3kxH7YLv%5B1%5D.jpg

Heips ja hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille! <3

Nyt on vihdoinkin se aika vuodesta, jolloin voi hyvillä mielin laittaa joulukoristeita, polttaa paljon kynttilöitä, syödä paljon herkkuja ja alkaa avaamaan joulukalenterin luukkuja kohti jouluaattoa! Ja tuo viimeisin tehdään myös täällä blogin puolella. Kerroin jo aiemmin tästä ideasta, mutta kertaanpa vielä: eli tarkoituksena olisi tehdä tänne joka päivä jonkinlainen pienempi tai isompi postaus, liittyen johonkin jouluiseen tai sitten vähemmän jouluiseen, mulle tärkeään aiheeseen. Toivon kuitenkn, että teillä riittää ymmärrystä, jos välissä on joitakin päiviä, jolloin niin sanottu luukku jää avaamatta, koska ysi luokka ja paljon kaikkea hommaa niin koulussa kuin kotonakin, joten tää vaatii aika paljon voimavaroja.

Nyt kuitenkin ensimmäisen luukun kimppuun, joka on Day with me! Tänään siis pääsette seuraamaan mun perus arkipäivää niin tarkasti, kun tänne on mahdollista kertoa ja kuvailla. Nää jutut vaihtelee tosi paljon, enkä todellakaan tee edes välttämättä kaikkia näitä asioita, tai ainakaan tässä järjestyksessä, mutta suurin piirtein ainakin. ;)

----------

06.00 Herätyskelloni pärähtää soimaan, taas jälleen kerran liian aikaisn... Väsyttää kamalasti. Aina tähän aikaan väsyttää, mutta tästä se päivä alkaa.

06.15 Tähän aikaan viimeistään on noustava sängystä... ( Jään aina vähäksi aikaa makoilemaan. Eihän sitä heti jaksa nousta ;))

06.30 Aamupesut hoidettu. Käytän aamuisin vain kasvovettä naamanpesun jälkeen, ja sitten hampaitten pesu ja meikkaamaan. Tänään panostin meikkiin hiukan enemmän, ja laitoin huulet huulikynällä ja luomivärit+rajaukset. Aamulla oli niin pimeää, etten saanut meikistä kuvaa tuoreeltaan, ja päivällä tietysti unohdin.

06.55 Vaatteitten vaihdon aika. Etsin/mietin aina seuraavan päivän vaatteet edellisenä iltana valmiiksi, sillä mulla siinä kestää usein aika kauan. Ja tottakai joulukalenteritkin pitää muistaa avata.

 

20151201_065728-01-01%5B1%5D.jpg

20151201_153855-01%5B1%5D.jpg

 

07.05 Nopeasti aamupalaksi kulhollinen kaurapuuroa, vaalea leipä ja kaakaota.

07.20 Ulkovaatetta päälle, sillä...

07.30 taksi kaartaa pihaan ja tästä alkaa noin tunnin kestävä koulumatkani. Meidät haetaan siskoni kanssa ensimmäisten joukossa ja siksi matka on minulla niin pitkä. Ensin pitää käydä kiertelemässä siellä sun täällä hakemassa alakoululaisa, mennä alakoululle, ja vasta sitten vielä seuraavien monien vaiheiden kautta yläkoululle... Huoh.

20151201_083032-01%5B1%5D.jpg

08.30 Koululla vihdoinkin. Saatinhan sitä lunta sen verran tähän joulukuun alkuun, että voi ihan uudet kengät laittaa jalkaan.

09.00 Eka tunti alkaa. Mulla oli tänään ekat kaksi tuntia kotsaa. Tehtiin kalakukkoa, jossa kesti niin kauan, etten oo sen enempää maistanut, kun nähnytkään sitä valmiina...

11.35 Ruokailu matikan kaksoistunnin välissä. Täydellistä. Ruokana oli jonkinlaista kanaperunalaatikkoa ja salaattia. Oli ihan hyvää.

14.45 Koulu loppui! Viimeiset kolme tuntia oli siis matikkaa ja kaks tuntia mantsaa. Sitten taas taksiin...

15.15 Kotona ollaan. Ekana on kyllä pakko syödä jotakin, sillä koulusta tullessa on lähes aina hirveä nälkä... Söin kaksi leipäpalasta ja join kaakaota. Tuntuu, että juon kokoajan kaakaota, mutta sitä ei meillä ole pitkään aikaan ollut, niin nyt tekee mieli juoda sitä melkein jatkuvasti... ;)

15.45 Ja sitten jotain rennompaa vaatetta päälle, jouluvalot palamaan ja eikun blogin ääreen vähän rentoutumaan...

20151201_153552-01%5B1%5D.jpg

20151201_153753-01%5B1%5D.jpg

 

17.15 Matikan opiskelua torstain koetta varten. Pitäsi saada aika hyvä numero, jotta numero pysyisi samana. Se on tästä seuraavasta kokeesta kiinni...

17.55 Ruokaa. Makaroonia, kinkkukastiketta ja parsakaalia.

18.30 Lisää matikkaa...

20151201_183638-01%5B1%5D.jpg

18.50 Matikka alkoi jo väsyttää ja tuntui siltä, että tälle päivälle riittää... Nyt taas vähän blogi juttuja ja joululauluja. <3

18.55 Netfliksiin tuli tänään Pretty little liarsin 4. kausi! Pakko kattoo ainakin pari jaksoa....

20.30 Suihkuun putsaamaan pois päivän liat ja meikit.

20151201_203606-01%5B1%5D.jpg20151201_203641-01%5B1%5D.jpg20151201_203700-01%5B1%5D.jpg

21.00 Iltapesut hoidettu. Pakko sanoo tässä välissä, että älkää ikinä ostako tota FruityLicious-suihkugeeliä. Voin nimittäin rehellisesti sanoa, että se on ihan surkeaa.

21.10 Tein iltapalaksi ihanan smootien. <3 Siinä oli puolukoita, mustikoita, banaania, maustamatonta jogurttia, mysliä ja tyrni-pellava jauhetta. Lisäksi maukeutusaineena steviaa.

20151201_210951-01%5B1%5D.jpg

 

21.20 Hampaitten pesu. ;)

21.30 Nyt alan laittaa huomisia tavaroita valmiiksi, lisäämään iholle kosteusvoidetta ja vaihtamaan yöpaitaa.

22.00 Nyt alkaa olla kaikki hommat hoidettuna, että voi mennä hyvillä mielin nukkumaan... Alkaakin jo aika kivasti väsyttää, kun aamu kuudesta asti ollut hereillä.... Hyvää yötä kaikille! <3

 

-------

 

Tälläinen mun arkipäivä siis pääpiirteissään on, kun jätetään pois turhat yksityiskohdat. Aamut toistuu yleensä aina tolla samalla kaavalla, mutta koulun jälkeen saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Jokainenhan tietää, ettei kahta päivää voi elää täysin samalla tavalla, joten joskus tonne väliin saattaa tulla urheiluu, joskus saatan lähtee jonnekkin, tai joskus koko ilta voi mennä jopa netfliksin katseluun... ;)

Toivottavasti oli edes jollakin tapaa mielenkiintoinen aloitus tälle joulukalenterille...? Yritän julkaista huomisen postauksen aamulla, niin teillä on koko päivä aikaa käydä sitä sitten katselemassa, kun tämä nyt tulee näin myöhään.

Nyt kuitenkin on mentävä unten maille, jotta huomenna jaksaa taas olla uuden päivän virkeänä loppuun asti.

Hyvää yötä!

<3: Petra