FF99AD9Fo7%5B1%5D.jpg

 

Tuntuu jotenkin tosi hassulta ajatella, että huomenna on taas joulu.  Tää vuosi on mennyt niin älyttömän nopeasti, että tuntuu kun viimejoulusta olisi vain muutama kuukausi! Nyt se kuitenkin taas on, eikä tosiaankaan haittaa, sillä onhan tää ihanaa aikaa.

Ajattelin tänään kertoa teille, mitä kaikkea me perinteisesti aattona tehdään.

1-20151122_175942.jpg

Me laitetaan joulukuusi valmiiksi vasta aattoaamuna, sillä siinä on kaikille tekemistä vähäksi aikaa, ja sillä saa mukavasti aamun käyntiin. Tänävuonna kylläkin tuotiin kuusi sisälle jo tänään, ja laitettiin valot valmiiksi aamua varten.

Joulukirkko ja joulurauhanjulistus ovat myös osa meidän jouluaattoa. Kirkkoon mennään yleensä vain tyttöporukalla, sillä kovin rauhallista kirkkohetkeä siitä ei varmaan lasten kanssa tulisi...

Lounaaksi syödään aina riisipuuroa, ja vaikka se ei kuulu ihan mun lempiruokiin, niin kyllä se jouluna sen verran hyvältä maistuu, että sitä voi huoletta syödä voisilmän kera. ;)

1-20141130_200914.jpg

Välillä valmistellaan yleensä jo jotain päivällistarjoiluja tai muutenvaan hiimaillaan, kunnes jo muutaman tunnin päästä syödään taas, tälläkertaa glökiä ja jotain pieniä jouluherkkuja...

Jouluisin me lämmitetään aina ulkosauna, ja käydään siellä rauhassa saunomassa jo hyvissä ajoin ennen jouluruokaa. Kun oltiin pienempiä, meillä oli tapana laulella saunassa aina joululauluja, mutta nykyisin siellä on vain kiva rauhoittua ja ajatella.

20141223_114142.jpg

(Viimevuonna jouluna oli jo näin paljon lunta! Onneksi tänään satoi  jonkunverran lunta, ainakin täällä meillä...)

Saunan jälkeen puetaan jotain vähän hienompaa päälle, ja aletaan pikkuhiljaa laittaa jouluruokia pöytään. Ja sitten syödään vuoden paras ateria... <3 Oon tainnut jo aikasemminkin sanoo, että rakastan jouluruokaa, joten ei jauheta siiä sen enempää. :D

20141219_233140.jpg

Ruuan jälkeen vähän levähdetään ja odotellaan, että millon se "joulupukki" tulee käymään. Pienemmät ei aina millään jaksais odottaa, ja voi sitä ilon määrää, kun se aika viimeinkin koittaa, kun saa kantaa paketteja sisällee. Siinä on usein tainnut pukki unohtu kokonaan, kun lahjoja on ollut niin paljon... (Meillä on vielä tässä muutamana vuotena käynyt joulupukki heittämässä lahjat oville, sillä onhan se nyt hauskempaa, kun löytää vaan paketit eteisestä...)

Sitten loppuilta meneekin lahjoja ihmetellessä ja ja jälkiruokaherkkuja syöden. Kun pienemmät ja iskä on mennyt nukkumaan, me saatetaan isojen tyttöjen kesken katsella jotain elokuvaa, tai pelata yhdessä jotain lautapeliä...

Lisäks meidän jouluun kuuluu vaihtelevissa määrin aika paljon elokuvien ja ohjemien katselemista, paljon syötävää ja mummi on meillä aina jouluvieraana, mikä on ihan huippukivaa.

Mä tykkään tosi paljon tavasta, miten me vietetään joulua, rauhassa perheen kanssa ja muutama päivä enne aattoa, kun kaikkea valmistellaan ja jouluinen tunnelma alkaa muodostua kaiken ylle.

1-20141228_131716.jpg

Onko teillä joitakin erikoisempia tapoja viettää joulua?

Jouluterveisin: Petra